

on lahja läheisellesi tai itsellesi
Suomen kotihoidon Sarjakortit nyt myynnissä.
Tilaa soittamalla numerosta 010 319 2550 tai tee tilaus alla olevalla lomakkeella (kirjoita viestikenttään minkä sarjakortin tilaat).
Lempi-palvelu tukee monin tavoin kotona pärjäämistä ja tuo iloa arkeen.
Jokainen ikäihminen kokee ajoittain, että olisi mukava saada toisen ihmisen apua, tukea tai turvaa. Avun tarve voi olla henkilökohtaisissa asioissa, asiointiavussa, kotiaskareissa tai terveysasioissa. Meillä tavoite on tukea ikäihmistä pärjäämään paremmin kotona ja näin elämään kokonaisvaltaisesti hyvinvoivana ja hyväkuntoisena vuosia pidempään.
Lempi-palvelussa saat nimetyn hoitajan/avustajan pitkäaikaiseksi rinnalla kulkijaksi. Hoitaja/avustaja kyläilee luonasi kahden viikon välein kaksi tuntia. Hoitajasta/avustajasta tulee nopeasti tärkeä ystävä, joka on vaitiolovelvollisena ammattilaisena ikäihmisen luottohenkilö.
Palvelu sovitaan vuodeksi kerrallaan ja siinä on kolmen kuukauden koeaika alussa. Kolme kuukautta sisältää sairaanhoitajan kartoituskäynnin sekä kuusi kotikäyntiä. Omainen on tervetullut mukaan kartoitukseen. Koeaikana voi todeta, miten ammattilaisen tuki lisää arkeen hyvinvointia ja iloa.
Asiakkaat ovat suositelleet 100-prosenttisesti Lempi-palvelua, ja palautteiden keskiarvo on 9,5. Tämä kolmen kuukauden palvelu on mahdollista tilata myös lahjakorttina, joka toimitetaan asiakkaalle palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä etukäteen sovittuna ajankohtana. Lähiomainen voi lahjanantajana hyödyntää kotitalousvähennystä.
Kyllä, olen kiinnostunut palvelusta ja haluan lisätietoa. Otamme yhteyttä sinuun. – Puhelimitse tavoitat meidät numerosta 010 319 2550.
Näin palvelu etenee



